tiistai 24. tammikuuta 2012

Yörauhaa

Napitan poikani spider-man yöpaitaa kiinni samalla kun hän rimpuilee ja hokee "pappa, syliin". Hän taitaa aavistaa, mikä on edessä. Salaa mielessäni itken, miksi hänestä pitää kasvaa iso. Meidän pieni kullanmuru.

Kaikki alkoi pari iltaa sitten tai oikeastaan loppui. Kyllästyin kun hän saattoi monta kertaa yössä herätä ja vaatia tissiä. Sitten hän pyörii minun ja mieheni välissä vallaten sängystämme viisikymmentä prosenttia leveyssuunnassa. Ajatteli, että nyt saa riittää. Ensimmäisenä iltana makoilin omalla sängyllä lapsen sängyn vieressä ja laitoin hänet omaan sänkyyn. Kiukkuilua ja itkua, mutta ei kovin kauan mennyt kun hän nukahti. Tänään en voinut uskoa melkein silmiäni. Lapsemme nukahti viidessätoista minuutissa ja edellisen yön hän nukkui heräämättä kertaakaan. Oijoi, olisinpa yrittänyt tätä aikaisemmin. Itseasiassa pari kuukautta sitten yritinkin, mutta silloin huuto oli niin kova, että en millään raaskinut. Nyt kaikki on sujunut paremmin kuin uskalsin toivoakkaan ja äiti ja isi saa nukkua rauhassa. Kuka jaksaa lähteä vuoria valloittamaan kun voi valloittaa oman sänkynsä. Tervetuloa, yörauha!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Elossa ollaan

Jaa jaa. Mitäs tässä nyt sanoisi. Että elossa ollaan ja täysissä ruumiin voimissa. Luistelin tänään ja aion huomennakin luistella. Mitään kovin mullistavaa ei täällä blogirintamalla taida tapahtua, mutta yritän nyt jotenkin pitää tätä sivustoani elossa, kuvista välittämättä. Bloggausintoni hiipuu aina kun käsillä ei ole kameraa, niinkuin nytkin. Kuka haluaa katsella vain tekstiä, ilman kuvia.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Junaleikkejä


Kiertelinpä kerran ennen joulua kirpputorin nuhjusia hyllynvälejä. Rähjäinen pahvilaatikko kiinnitti huomioni; lukiko siinä todella Märklin. Kyllä! Hintalapussa 800kr. Huh! Hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että tämä kannattaa ottaa, jos toimii. Myyjät kilvan vakuuttelivat, että se on testattu ja kyllä toimii. Minä sitten ostin sen. Veljeni on superinnokas pienoisjunien harrastaja ja ajattelin häntä kun soitin äidilleni haluaisiko hän ostaa junan veljelleni.


Kotiin päästyäni en malttanut millään, minun oli pakko kokeilla sitä heti. Rakensin pienen radan ompeluhuoneen lattialle sillä välin kun poika oli päiväunilla. Sain radan valmiiksi ja kiinnitin johdon seinään. Pikkuhiljaa mieleni valtasi epäilys. Ehkä ei johtunutkaan taidoistani, että en saanut rataa toimimaan. Soitin itku kurkussa miehelleni, nyt on mennyt pieni omaisuus hukkaan. Mieheni vakuutteli, että kotiin tultuaan hän saa sen kyllä toimimaan. Rauhotuin ja siirsin asian mielestäni. Joku ratkaisu tähän keksitään. Rataa kokeili mieheni sekä hänen isänsä, mutta tuloksetta. Surkeen huiputtajat siellä kirppuisella torilla, ajattelivat tiestysti että nyt tuo hyväuskoinen kieltä kunnolla osaamaton tyttö ostaa meiltä tuon monta vuotta nurkissa pyörineen onnettoman Märklin-riesan. Kyllä kiehuin! Appeni onneksi osaa nämä hommat. Hän meni kirpputorille ja tinki hintaa kovasti.


Veljeni sai radan lopulta 300:lla kruunulla. Eikä siinä ollut muuta kuin ohjain rikki. Kaikki muut toimi, veturi, muuntaja, radat, kolme vaunua ja paloauto. Ja veljelläni oli toivoa saada ohjain korjattua. Tulin niin iloiseksi kun veljeni tuli junasta iloiseksi. Tämä on yksi parhaita löytöjä, joita olen kirpputoreilta tehnyt. Siinä se viehätys. Löytää jotain käyttökelpoista paljon halvemmalla kuin kaupasta. Tehdä joku iloiseksi löydöllään.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Oma koti mansikka


Pitkän loman jälkeen olemme taas kotona. Tuntuu, että akut on nyt ladattu täyteen arjen pyörteitä varten ja oloni todella innokas ja energinen. Uusia ideoita ja uusia voimia uuteen vuoteen. Oloni on niin luova! Mukavaa oli olla lomalla, mutta miten ihanaa oli palata niin siistiin kotiin. Siskoni oli täällä puunannut vissiin jonkun kanssa:). Oma koti kullan kallis!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Mistä kaikki ovat riippuvaisia


Ajelimme eilen illalla kaupasta kotiinpäin ja yhtäkkiä havahduin, eihän täällä pala katuvalot. Myös talot tien varrella olivat pimeinä ja olimme varmoja, että kotonanikin on sähkökatkos. Kotiin saavuttuamme täällä paloi paljon kynttilöitä ja oli niin tunnelmallista. Laitoimme puuhellaan tulet ja keitimme pannukahvia. Ilman sähköjä olo tuntuu hieman avuttomalta. Mikro ei toimi, uuni ei toimi, pesukone ei toimi. Kaikkihan toimii sähköllä, onneksi sentään auton keskuslukitus toimi sähkökatkoksesta huolimatta. Lapset täällä olivat niin täpinöissään, etteivät osanneet mennä nukkumaan, kun ei saanut valoja päälle. Kun vihdoin kaikki olivat kuitenkin pedeissään, hurahti pakastin päälle, makuuhuoneemme valot syttyivät ja kaikki päällee jääneet laitteet lähtivät käyntiin. Onneksi on kuitenkin puuhella, puukiuas ja kilokaupalla kynttilöitä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Koulussa rakastin äidinkielentunteja. Erityisesti niitä, joilla kirjoitimme jotain. Oli niin mukavaa kun sain aiheen ja sitten olikin vapaat kädet, mitä paperille laittan. Tunnista ensimmäinen puolituntinen meni aina miettiessä, mitä ihmeessä kirjoitan. Pää oli täynnä ideoita, mutta yksikään ei tuntunut toteuttamiskelpoiselta. Kun loppujen lopuksi keksin mitä kirjoitan, ei aika enää riittänyt ja usein sainkin ottaa ainekirjoituksen erityisluvalla kotiin valmiiksi kirjoitettavaksi. Rakastan kirjoittamista. Olen aina kirjoittanut, kirjeitä, päiväkirjaa, tarinoita, muistiinpanoja, runoja, sepittänyt omaksi ilokseni sekä joskus muidenkin. Koulussa kirjoittamiseen oli kipinä, tottakai tavoittelin parasta mahdollista numeroa. Entä jos tällä kerralla saan paremman kuin koskaan ennen? Silloin kielioppi oli enemmän kohdallaan, mitä se nykyään on. Minulla oli ihana äidinkielenopettaja, joka kannusti, ohjasi ja neuvoi, kuinka tekstiä hiotaan. Nyt se kipinä hieman puuttuu ja minua huolettaa rappeutuva kirjoitustaitoni.

En vain koskaan jaksisi suunnitella tekstejä jollekkin paperille, piirrellä ajatuskarttoja, miettiä novellin henkilöiden ominaisuuksia. Minullahan on ne kaikki päässä! Tuntuu niin kahlitsevalta suunnitella tekstejä etukäteen. Minusta on ihana antaa tarinan viedä, juonen kulkea aivan omia polkujaan. Saatoin koulussakin aloittaa jonkun tarinan, suunnitella sitä parin kappaaleen verran ja tarinan edetessä uusia ideoita syntyi päähäni jatkuvasti. Usein pärjäsinkin kaikessa kirjoittamisessa kohtalaisen hyvin, vaikka suunnitelmia en omistanut lainkaan.

On kuitenkin tilanteita, joissa otsikko tuntuu pitävän paikkansa. Lyhyitä novelleja ja esseitä on suhteellisen helppo luoda ilman sen kummempia suunnitelmia, mutta entäs kun ommellessa pitää ratkoa auki sama sauma kolmannen kerran suunnittelun puutten vuoksi. Entäs silloin kun matkalla huomaan ajaneeni kymmeniä kilometrejä väärään suuntaan, eikä vaihtoehtona ole kuin ajaa ne samat kilometrit takaisin? Tai silloin kun lauantai on jo iltapäivässä ja huomaa kulkevansa yöpuvussa, vaikka olisi pitänyt käydä kaupassa. Mitä silloin tulikaan mieleeni, kun etsin kiirreessä syntymäpäivälahjaa kummilapselleni. Minun täytyy näköjään kantapään kautta oppia, että hyvin suuniteltu on sittenkin puoliksi tehty.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tikusta asiaa


Helpoiten napin ompelee käsin kankaaseen, kun napin ja kankaan väliin laittaa tulitikun ja jättää sen ompeleen sisälle. Näin nappi jää hieman löysästi kiinni, eikä kiristä kiinni laittaessa. Kun nappi on ommeltu, tikku vain poistetaan vetämällä.

Homma hoidettu

Melkein meinasi jäädä äänestämättä. Olin jo melkein luovuttanut, mutta sitten tajusin, että voinhan äänestää ennakkoon suomessakin. Varsinaisena äänestyspäivänä saa nimittäin äänestää vain äänestyslipukkeeseen merkityssä paikassa, joka minulla on Järvenpää. Olisi kotoa sinne hieman pitkä matka. Ja sitten luulin että voin äänestää ennakkoon vain äänestyslipukkeen kanssa, joka on tällä hetkellä kotona 800km päässä. Onneksi äänestäminen ilman lipuketta hoituu, joten olen nyt kansalaisvelvollisuuteni suorittanut. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain presidentinvaaleissa äänestää. Nyt vain sitten vaalituloksia odottelemaan.

Tyynyjä ja kierrätystä


Äitini ompelukone on surissut aina kun vain olen tilaisuuden saanut. Olen väkertänyt kaikenlaista, monia juttuja en ole saanut valmiiksi, mutta kuitenkin jotain. Eräänä päivänä kävin äidin kanssa kellarissa ja löysin sieltä inspiroivia kankaita. Päätin tehdä äidille uusia sohvatyynynpäällisiä. Myös äidin vanha mokkanahkatakki kutitteli ompeluhermojani. Mitä kaikkea siitä saisikaan; nahkaliivi pojalle, tossut pienelle vauvalle. Aikani taitaa kuitenkin loppua kesken, sillä pian on kotiinlähdön aika. Viime aikoina minut on vallannut aivan kumma käsillä tekemisen vimma. Olen aina pitänyt askartelusta ja käsitöistä, mutten koskaan ole saanut mitään kunnolla aikaiseksi. Usein olen alottanut mutta sitten innostus on lopahtanut ja hommat jääneet siihen. Ehkä olen ymmärtänyt, että turha haikailla toisten tekemien ihanien juttujen perään, kun voin itse tehdä ja täysin uniikkia. Olen myös luonne, joka ei mielellään keskeytä jos on jotain alottanut. Eli kerralla valmiiksi.


Kukallinen vakosamettimekko sai uuden elämän tyynyjen vaatteina, ruudullinen tyynyliina on tehty ihan "raakakankaasta". Kaikki materiaalit on täältä äidiltä, paitsi napit, jotka ovat omasta nappirasiastani. On niin kiva, kun kaapista löytyy jotain ompelu- ja askartelutarvikkeita valmiina. Miten inhoankaan sitä, kun inspiraatio iskee, eikä ole mitään materiaalia, johon purkaa vimmaansa. Tapaankin aina kirpputoreilta ostaa nättiä kangasta tai söpöjä nappeja, vaikken tiedä mihin niitä käyttäisin. Jos jätän ne pöytään, en takuulla löydä mistään juuri samanlaista ja sitten harmittaa. Kirpputorit ovat mielestäni muutenkin hyvä paikka ostaa käsityötarpeita. Halvempaa, ekologisempaa ja jännempää. Harvalta löytyy samanlaisia verhoja tai hametta, kun on itse tehnyt kierrätyskankaista. Mikäs sen kurjempaa, kuin uudet verhot ja sitten viidellä ystävällä on juuri samanlaiset. Haluan olla oman näköinen.


tiistai 10. tammikuuta 2012

Iltasatu, 1. osa



”Kerro satu!” pikkusiskoni pyysi.
”Mistä?” kysyin pää aivan tyhjänä.
”Hiirestä” vastasi siskoni veikeä hymy huulillaan. Liekö ollut tuo hymy vaiko sitten pimeä salaperäinen huone tai mustatorvisienikastike, jota aiemmin illalla söimme, mutta pääni täyttyi hetkessä ideoista ja hiiren seikkailuista.
”Hyvä on, kuunnelkaa aivan hiljaa ettei pikkuveli herää”, sanoin kahdelle sisarelleni, ”nyt aloitan.”

”Olipa kerran hiiri. Tämä hiiri ei ollutkaan mikään tavallinen hiiri, vaikka sillä oli neljä jalkaa, kaksi korvaa ja yksi häntä, niinkuin kaikilla muillakin hiirillä tapasi olla. Hiiri oli erityinen sen vuoksi, että se osasi puhua. Ettekö usko? Totta tämä kuitenkin on, siitä vain on jo niin kauan, että harva muistaa tarinaa hiirestä, joka osasi puhua. Tämä hiiri ei kuitenkaan ollut koskaan jutellut kenelle tahansa eikä hän avannut suutaan kuin harvoissa ja erikoisissa tilanteissa. Siksi kovin moni ei tiennyt, että oli oikeasti olemassa ainakin yksi hiiri, joka osasi puhua.
Eräänä päivänä hiiri käveli kadulla, tarkemmin sanottuna juoksi, sillä kadulla oli paljon ihmisiä ja hän pelkäsi jäävänsä jonkun saappaan alle. Hiiri puikkelehti ja hyppi, mutta hänellä oli huono onni ja yhtäkkiä joku potkaisi häntä. Se ei ollutkaan mikään saapas, joka potkaisi, vaan hieno punainen kenkä, jossa oli korkeat korot ja niiden omistaja huusi ”Hyi, hiiri, häivy siitä!”. Enempää hiiri ei sitten kuullutkaan, kun hän jo lensi ilmassa niin että korvissa vain suhisi. Hiiri tipahti tömähtäen ruskealle, hieman pistelevälle kankaalle. Seuraavassa hetkessä hiireen tarttui käsi niin nopeasti, ettei hän kerennyt ajatella muuta kuin, että nyt hänen loppunsa tuli ja viimeisillä järjen ja voimiensa rippeillään hän huusi ”Voi, älä tapa minua, osaanhan sentään puhua!”

Lintu hangella



Se oli lumella kuin unessa vain, höyhenen kevyenä kun nostin sen lapiolle. Liekö autoon törmännyt ja sitten pökertynyt ja paleltunut.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Satoi tai paistoi


Suomen sää on todellakin vaihtelevaa. Joulu vietettiin täällä päin kuvanlaisissa merkeissä...


...kun taas eilen oli tämän näköistä. Kumman valitsisit talveksesi?

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Siellä on niin kylmä


Pakkasta vähintään kymmenen astetta ja kuuraa joka puolella.





Ihana oli käydä olkoilemassa, mukavaa päivänjatkoa!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lapin tuntureilta


Olisivatpa nämä ihanat kengät minun! Mieheni löysi nämä punaiselta ristiltä ja on ollut näihin enemmän kuin tyytyväinen. Nämä jalassa voin melkein kuulla, kuinka poronkellot kilkattaa ja pakkanen paukkuu revontulien loimutessa. 


Mieheni kengäthän nämä on, mutta ei se estä minua hieman niillä fiilistelemästä. Nämä oli ostaessa muten niin kuivat, että ne ovat imeneet itseensä jo vaikka kuinka paljon kenkärasvaa.

Kävin ostoksilla

Kävimme Loppiaisen aattona kirpputorilla. Seassa oli jonkin verran tyhjiä pöytiä, mutta en minäkään viitsisi laittaa tavaroita myyntiin heti joulun jälkeen. Löysin eurolla nämä kengät, aivan siistit ja uuden näköiset.


Vanhat pitsit ovat arvokkaita. Kirpputorilla käydessä kannattaa miettiä, vanhoista käsitöistä erityisesti, niiden todellista arvoa. Metri virkattua pitsiä on mielestäni kyllä enemmän arvoinen kuin pari euroa, eli löytö tämäkin.


Eräässä pöydässä pengoin alahyllyn pimennosta ruttuisen ja hieman rikkinäisen laatikon. Vanha ruotsalainen palapeli. Palapelissä on tuhat palaa, jos kaikki on tallella, mutta minulla ei ole hajuakaan, minkälainen kuva tästä muodostuu. Kaksi euroa tämäkin.


Palat ovat aika mielenkiintoisen mallisia. Nyt tiedän mitä teen, jos tulee tylsää. Jännää tekemistä, voin laittaa valmiista palapelistä sitten kuvan jos vaan mahdollista.


perjantai 6. tammikuuta 2012

Neuleita



Jo jonkin aikaa olen kuolannut näitä neuleita. Niin persoonallisia ja ihanan näkösiä. Tämä pieni neuleita valmistava yritys sijaitsee virossa,  Tallinnassa. Näitä Naiivin neuleita voi tilata myös netistä.

torstai 5. tammikuuta 2012

Pieni projekti


Mieltä rauhoittavaa ja istumalihaksia puuduttavaa: neulominen. Aloitin Pieniä villasukkia, toinen on jo valmis ja toinen aluillaan. Oikein keväiset ja pirteät. Vaikka nautitaan nyt ensin talvesta, ennen kevättä.


Kaivoin äidin lankalaaria ja löysin tämän langan. Taitaa olla jotain novitan Seitsämänä veljestä papukaija lankaa. Yhdestä kerästä tulee siis nuo kaikki värit, lankaa ei tarvitse välillä vaihtaa. Mutta nyt kyllä nousen tästä sohvalta, alkaa paikat puutumaan.

Heijastimia






Sain inspiraatiota tehdä heijastimia joululahjoiksi. Aika väkertäminen, mutta sainpahan valmiiksi.


Aina aamuisin ennen pikkuisen heräämistä istuin ompelukoneen ääreen ja surruttelin näitä. Aamun vielä ollessa pimeä sain itseni helposti hereille kun edessä oli mielekästä tekemistä.







Kiinnityssysteemi on tällainen nopea ratkaisu. Meinasin ensin kuumaliimalla mutta en omistanut liimapyssyä(sain kuitenkin joululahjaksi), joten ompelin hakaneulan heijastimen taakse.


Tämän sai nuorin pikkuveljeni, vaikkapa vaunujen kylkeen, kun täällä on niin pimeät tiet. Viime joulun jälkeen ostin Tiimarin alennusmyynnistä näitä huopahiutaleita. Ovat vissiin jotain koristeita, mutta saivat uutta elämää heijastimena.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Valittuja paloja


Tuntuu, että äidilläni on loputtomasti kivoja ideoita melkein kaikessa. Kodin sisustaminen on niistä yksi. Muistan kuinka pienenä tullessani kotiin vaikkapa viikon mummilan reissulta, kuljin aina talon läpi ja katsoin onko äiti laittanut kotiin jotain uutta. Katossa saattoi olla uusi lamppu, eteisessä uudet verhot, keittiössä uusi hylly tai sitten olohuoneen kalusteet olivat muuttaneet järjestystä. Kynttiläasetelma vessan pöydällä tai entisöidyt satavuotiaat lastenvaunut olohuoneen nurkassa.


 Tänä päivänä asia on aivan samalla tavalla; äitini on keksinyt aina jotain uutta, kun saavumme kotiin. En voinut vastustaa kiusausta ja räpsin veljeni kameralla kuvia ympäri taloa. Ylin kuva on puuhellan päältä, tässä siinä yläpuolella oleva hylly. Atlantin rannoilta kerättyjä jättikäpyjä, ja sytykeruusut annoin isälleni joululahjaksi.


 Tässä on vanha raastinrauta, johon on kiinnitetty pieni kakkuvuoka. Äidin itse tekemä kynttilälyhty loistaa keittiön seinällä.


 Pakko vähän esitellä näitä antamiani joululahjoja. Äidille ja siskoilleni annoin itsetehdyt kuppikynttilät. Innostuin tänä jouluna antamaan itse tehtyjä joululahjoja, edellä esiteltyjen lisäksi tein mieheni siskolle neulatyynyn sekä omille sisaruksilleni heijastimia.


Tämä lampunvarjostin on vanha uusi. Löydetty kirpputorilta käytettynä, mutta tässä talossa siis uusi. Sisustaminen on vähän niinkuin meidän yhteinen harrastus. Usein löydämme itsemme istumassa sohvalla ja miettimässä, mitä uutta kivaa laitetaan kotiimme. Nyt kun en enää asu kotona, en niin usein osallistu näihin ideoiden kehittelyyn, mutta sitäkin reippaammin imuroin ideoita omaan pieneen kotiini täältä lapsuuden kodista. Äidiltäni olen perinyt kiinnostuksen laittaa kotiin kaikkea kaunista. Se ei tarkoita kuitenkaan kalliita huonekaluja, vaan niitä pieniä asoita. Niinkuin kunttilä ikkunalla tai kimppu tuoreita niittykukkia kauniilla liinalla.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuoden viimeiset häät


Vuoden viimeisenä päivänä olimme erään ystäväni häissä. Häät ovat aina mukavia ja ihania juhlia. Vieraita oli paljon, ruoka oli hyvää ja tapasimme ystäviä, joita emme ole tavannet koko syksynä.


Kuulimme ihania puheita ja muutenkin juhlat olivat ihanat. Kiitokset niiden järjestäjille ja onnea vihkiparille vielä!

Linnun ruokaa


Lintu raukat saavat löytää syötävää mistä löytävät. Me vähän autettiin niitä. Vanhoja (ei kuitenkaan niin vanhoja ettei linnuille kelpaisi) siemeniä pähkinöitä, kookosrasvaa ja kaikki kattilaan. Sula mössö maitotölkkiin jonne on viritetty naru, ja avot pojat.


Jähmetä kylmässä ja kuori maitotölkki pois. Ripusta oksaan ja niin saa linnut hyvää ruokaa.


Eräänä talvena, monta vuotta sitten, teimme samanlaisen ruuan. Linnuille maistui ja ei mennyt kauan kun puussa roikkui enää vain naru. Ostimme sitten kaupasta talipallon ja ripustimme sen kotitekoisen ruuan paikalla. Mutta mutta. Meni kauan, eikä pallo ollut hävinnyt mihinkään. Taisi olla meidän tekemämme ruoka parempaa kuin kaupan einekset.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Hei täältä lomalta!


Aloitimme pikkusiskoni kanssa uuden vuoden reippaasti. Nostimme Tapaninpäivän myrskyn tiputtaman lyhdyn paikoilleen ja kirmasimme postilaatikolle.


Uusi vuosi toi tänne Etelä-Suomeen tullessaan kauan kaivatun pakkasen ja hienoisen lumipeitteen. Tosin nyt lunta tupruttaa sellaisella vauhdilla, että talvi on oikeasti täällä.








Aloitimme matkamme ajamalla mieheni siskon perheeseen ja jatkoimme sieltä mummilaan. Pahimpana myrskypäivänä(maanantaina siis) emme ajaneet ja kun saavuimme mummilaan, oli sielläkin sähköt olleet poissa melkein kaksi päivää. Pari tuntia saimme elää sähköttä, kun ne taas palasivat. Matkalla tänne minun kotiin näimme kaatunutta metsää ja kaatuneita puita. Joissakin kohdissa kaikki metsän reunassa kasvavat puut olivat kaatuneet. Aivan mieletön voima myrskytuulessa.

Lainailen isän kameraa:).